Paukku



Olin aikoinani kissaa hankkiessani hieman kahden vaiheilla. Antaako koti jollekin HESY:n kokonaan valkoiselle tai kokonaan mustalle kissalle, vai hankkisiko rotukissan. Loppujen lopuksi bengalien hieno leoparditäplikäs turkki (joka muuten on myös todella upean tuntuinenkin) veti puoleensa niin että päädyin hankkimaan bengalikissan CattiCartanosta. Kissani virallinen nimi on CattiCartanon Bengal Power, mutta kutsumanimenä kasvattajat olivat käyttäneet nimeä Paukku joka sitten kissan nimeksi jäikin.

Bengali on Suomessa vielä aika harvinaisuus ja oli etenkin silloin kun Paukun hankin. Paukun isä (Hurmur) ja emo (Typy) olivat ensimmäiset Suomeen rekisteröidyt bengaliuros ja -naaras. Ja Paukku itse taas kuului ihka ensimmäiseen Suomessa syntyneeseen bengalipentueeseen. Samaan pentueeseen Paukun kanssa kuului myös Redi (Red Gold Arrow), Tatsi (Touch of Fire) ja Namu (Sweet Heart).

Olen päässyt Paukun kanssa todella helpolla sillä kiltimpää kissaa saa kyllä hakea. Silloin harvoin kun Paukku hairahtuu tekemään jotain mitä ei saisi, riittää kun sähähtää vähän ja pahanteko loppuu saman tien. Ruuan suhteenkaan ei juuri nirsoilla mutta ruokaa syödään oikeaoppisesti vain sen verran kuin on nälkä eikä niin paljon kuin ruokaa vain sattuu olemaan tarjolla. Muutto uuteen asuntoon tai hoitoon joutuminen vieraan ihmisen luoksi eivät ole olleet minkäänasteisia ongelmia. Isoon koiraan tottuminen ei vienyt montaakaan tutustumiskertaa. Vieraat ihmiset ja pikkulapsetkin pääsevät heti silittämään. Jopa kaverin fretti, joka napsii mielellään ruokaa kissan kupista, ei ole herättänyt Paukussa muuta kuin ihmettelyä.

Ainoa pieni ongelma on matkustaminen, tapahtuipa se sitten autossa, junassa tai kävellen, niin kuljetuslaatikossa olemista vastaan protestoidaan aina.


Valokuvia

Klikkaa kuvaa saadaksesi suuremman version.

Cat watching birds     Somewhat sleepy cat     Fight with terrifying opponent     Cat face     Cat in sunlight

(Valokuvia kissanäyttelyistä. Paukku ei ole näyttelyissä ollut mutta muista kissoista on paljon kuvia.)


Sukupuu

Rotukissa kun on, niin mukana tuli tietysti sukupuu. Joten tässä kissani vanhempien ja isovanhempien viralliset tittelit ja nimet niin pitkälle kuin rekisterikirjaan on merkitty. Urokset on sinisellä taustalla, naaraat punaisella. Sukupuu on jaettu kahteen osaan, isän ja emon erikseen, jotta se mahtuisi leveyssuunnassa paremmin sivulle.


Paukun vanhemmat

CattiCartanon Bengal Power (Paukku)
Callanish's Tabasco of CattiCartano (Hurmur) Zion's Twilights Gold Dust (Typy)


Paukun isän sukupuu

Callanish's Tabasco of CattiCartano (Hurmur)
Bengalpalace Chubasco of Callanish Junglesong Shaira of Callanish
Gogees Thunderbolt of Bengalpalace Tahari's Miranda Oakview Chong of Junglesong Junglesong Marble Cake
Nefertelli Firestone of Gogees Gogees Mystical Jubilee At Midnight Tahari Kinsman Tahari Oh Joy Gogees Warhawk of Flyingwfarms Gogees Whistlin Dixie Millwood Art Nouveau Millwood Sundara Mani


Paukun emon sukupuu

Zion's Twilights Gold Dust (Typy)
Musang Fly By Knight Musang Genesis of Zion
Argon of Epsilon Musang Q Tip Flyingwfarms Musang of Musang Wildwood Amber Sunbright of Musang
Junglebook Capt Marble Gogees Ruby Flyingwfarms Musang of Musang Leoparkhan Latte of Musang Echowood Rajah Gogees Spot Lady Junglesong Chandras Son Wildwood Whirlwind




www.tiikoni.net/paukku/ Full page map Copyright © Pasi Laaksonen