Matka maapallon toiselle puolelle



Tervetuloa reissulokiini matkasta maapallon toiselle puolelle. Nämä sivut ovat pääasiallisesti valokuvapainotteinen kertomus omasta matkastani yrittäessäni päästä mahdollisimman kauas omasta kodista. Sisältää varmasti joitain hyödyllisiä vinkkejä muillekin jotka suunnittelevat matkaa kohti Australiaa, Uutta-Seelantia tai jopa hieman kauemmas.


Taustaa

Jo joskus aikaa ennen nettikarttoja, tähtäilin karttakirjasta mikä mahtaisi olla kauimmaisin paikka mihin pystyisin kotoa menemään. Päädyin pitkäksi aikaa siihen että se voisi olla Nugget Point Lighthouse (englanniksi) Uudessa-Seelannissa. Ajattelin että joskus vielä kävisin siellä. Uusi-Seelanti tuntui muutenkin jännältä paikalta vierailla kaukaisen sijaintinsa ja luontonsa vuoksi.

Kun myöhemmin netissä pääsin karttoja selaamaan, selvisi että pidemmällekin pääsisi. Tietysti aivan toisella puolella maapalloa (Helsingistä katsottuna) on pelkkää aavaa merta ja lähin mantere on Etelänapamanner. Mutta jos unohtaa paikat mihin tarvitsee oman laivan, lentokoneen tai koiravaljakon, niin Uuden-Seelannin itäpuolella on Chathamsaaret ja sen vieressä Pitt-saari ja sinne pääsisi pienkoneella.

Kun raha- ja lomatilanne vuosia myöhemmin kohdilleen osui, sinne kävi matka.


Valmistelut

Suunnittelin reissun pääpiirteittäin näin: Ensin lento Uuteen-Seelantiin ja viikko siellä. Sitten lento Chathamsaarille ja viikko siellä. Paluu Uuteen-Seelantiin jossa viettäisin toisen viikon ja kävisin myös tuolla Nugget Point -majakalla. Sitten Australiaan, koska jos tänne asti matkustaa olisi hullua olla käymättä Australiassa saman tien. Australiassa tapaan tuttuja, ja heidän aikataulujen vuoksi lähdin koko reissuun muutaman viikon myöhemmin kuin alunperin oli tarkoitus. (Lähtöpäivä oli siis 6.4.2015) Tuolla puolen maapalloa alkaa jo syksy saapumaan tuohon aikaan, mutta toivoin että säät olisivat kohtuulämpimiä kuitenkin. Paluu Suomeen olisi avoin, varaan paluulipun vasta Australiassa ollessa. Tarkoitus oli myös käyttää ensimmäistä kertaa Airbnb-palvelua.

Koska kyseessä oli pidempi matka ja käytössäni pidempi loma, en halunnut suunnitella jokaista pysähdystä ja lentoa valmiiksi. Varasin valmiiksi lennon Uuteen Seelantiin (Auckland), ensimmäisen hotellin, Kiwirailsin maisemajunamatkan, menopaluulennot Chathamsaarille sekä majoituksen sieltä, lennon välille Uusi-Seelanti - Australia, ensimmäisen hotellin Australiasta sekä Australian viisumin. Sen sai tehtyä suoraan netissä. Muuten varaisin huoneita ja kuljetuksia paikasta toiseen läppärilläni sitten matkalla ollessa.

Vaikka varailin näitä mielestäni hyvissä ajoin ja matka-ajankohtani ei ollut mikään sesonkiaika, silti en saanut ihan kaikki niitä lentoja ja hotellihuoneita jotka olisi ollut parhaita vaihtoehtoja. Selvästi kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Varasin majoitusta Chathamsaarilta ensin sähköpostitse mutta siinä tuli ongelmia koska siellä ainoassa hotellissa ei ollut koko ajanjaksolle vapaata huonetta, mutta onneksi hotellilla oli myös erilaisia mökkejä vaihtoehtona. Hoidin varauksen loppuun puhelimitse, epäilemättä pisin kaukopuhelu mitä olen koskaan soittanut :-)

Koska osa lennoista tapahtuu ennestään tuntemattomilla, hyvin pienilläkin lentoyhtiöillä, pakkasin laukkuni kaiken varalta tiukkojen painosääntöjen mukaan. Ruumaan menevä matkatavara oli alle 20 kiloa ja käsimatkatavarat alle 5 kiloa. Mutta koska tiesin että joudun matkalla kuitenkin pyykkiä pesemään, vaatteita oli itse asiassa vähemmän mukana kuin joillain 2 viikon mittaisilla reissuilla.

Myös rahaa vaihdoin valmiiksi. Uuden Seelannin eläinaiheiset setelit lienevät kauneimpia mitä olen nähnyt:

Muovisia, kuten Australiankin setelit, ei haittaa jos kastuvat.

Laitoin myös Raspberry Pi -koneen uuteen hyötykäyttöön ja tein siihen pienen ohjelman joka näyttää viimeksi matkalta kotikoneelle siirtämäni kuvan omassa minikokoisessa näytössä. Kotoa käsin voidaan sitten seurailla miten matkani etenee. Tässä testiajossa kuvassa näkyy vain virpojia viime vapun tienoilta:

  


Matka

Olen selkeyden vuoksi jakanut kertomuksen useammalle sivulle. Näillä sivuilla olevia pieniä kuvia klikkaamalla saat avattua kuvat täydessä koossaan.




www.tiikoni.net/antipode/ Full page map Copyright © Pasi Laaksonen