Kuten varmaan Kissalaakson eläimet-sivulta huomasit, moni suuri kissaeläin on uhanalainen tai suorastaan vaarassa kuolla sukupuuttoon. Esimerkiksi tiikerien alalajeista kolme on jo ikuisesti menetetty, eikä Etelä-Kiinan tiikeri ole kaukana sukupuutosta, kyseisiä yksilöitä on jäljellä vain muutamia kymmeniä. Vielä sata vuotta sitten tiikereitä oli noin 100.000, nyt niitä on eri arvioiden mukaan noin 5.000-6.500.
Kuten valitettavasti arvata saattaa, tilanne on kokonaan ihmisten aikaansaama. Kissaeläimiä metsästetään niiden kauniin turkin tai muiden ruuminosien vuoksi. Vaikka moni kissaeläinlaji onkin rauhoitettu ja kaupankäynti niiden ruuminosilla on kiellettyä, niin salametsästys ja -kuljetus rehottaa monissa paikoissa melko valtoimenaan. Kissaeläinten (ja monien muidenkin eläinten) uhkana on myös elinalueiden menetykset esimerkiksi metsien hakkuiden seurauksena.
Tiikereiden osalta suurin uhka lienee Kiinalainen lääketiede, joka edelleen suosii tiikerien ruuminosista tehtyjä lääkeaineita.
Kuka tahansa ihminen voi osaltaan auttaa kissaeläimiä säilymään vielä tulevienkin sukupolvien iloksi. Rahasta on aina hyötyä, mutta sitäkään ei aina välttämättä tarvita.
Selvää on, että uhanalaisten kissaeläinten turkkeja tai niiden ruuminosista tehtyjä tuotteita ei koskaan pidä ostaa! Jos kukaan ei ostaisi näitä tuotteita, ei niitä myöskään valmistettaisi ja moni kissaeläin säästäisi henkensä. Suomesta tälläisiä tuotteita ei (toivottavasti) juurikaan löydy, mutta joissain maissa näitä on myynnissä ja niihin saattaa esimerkiksi ulkomaanmatkoilla törmätä.
Toisekseen aina voi levittää tietoa. Moni ihminen ei välttämättä edes tiedä kuinka uhattuja nämä eläimet ovat, joten se on hyvä heille kertoa.
On myös yksi äärimmäisen helppo tapa auttaa isoja kissoja. Tässä ei tarvitse kuin hiirtä klikata: Mene sivulle
bigcats.care2.com (sivu on englanniksi) ja klikkaa suosikkikissasi kuvaa sivulla olevasta kolmesta
vaihtoehdosta. Ja sitten oletkin tehnyt päivän hyvän työn! Voit käydä tuolla sivulla vaikka joka päivä klikkaamassa suosikkikissasi kuvaa. Idea tässä
asiassa on se, että joka kerta kun joku käy tuolla sivulla klikkaamassa kissan kuvaa, niin sivun sponsorit (mainostajat) lahjoittavat rahaa
uhanalaisten kissaeläinten elinalueiden suojeluun. Sinulle itsellesi tämä on siis täysin ilmaista ilman mitään haittapuolia.
Rahan lahjoittaminen erilaisiin suojeluprojekteihin on epäilemättä hyödyllinen teko. Lahjoitussumman ei tarvitse olla kovin suuri, pienistä puroistahan se joki kasvaa. Projekteihin, joihin rahaa tarvitaan, saattaa olla vaikea saada suoraan yhteyttä. Siksi ehkä helpoin tapa on antaa rahaa jollekin yhdistykselle, joka toimittaa rahat eteenpäin.
Myös pelkkä liittyminen jonkin luonto- ja/tai eläinasiaa ajavan yhdistyksen jäseneksi auttaa, sillä sitä helpompi kyseisten yhdistysten on saada äänensä kuuluviin mitä suurempi joukko ihmisiä (jäseniä) heidän takanaan on.
Wild Lynx ry
|
Wild Lynx ry on keskittynyt lähinnä ilvesten ja susien suojelutyöhön Suomessa sekä ihmisten itsensä valistamiseen petoasioista. Wild Lynxin kotisivu
löytyy osoitteesta www.wildlynx.fi ja sähköpostia voi lähettää osoitteeseen
info@wildlynx.fi. Wild Lynxin jäsenmaksu on 10 euroa vuodessa ja yhdistyksen kautta voit myös ryhtyä kummiksi joillekin ilveksille. Wild Lynx on tässä asiassa yhteistyössä Ähtärin Eläinpuiston kanssa. Lisää tietoa asiasta löydät Wild Lynxin kotisivulta. Olen itse Wild Lynxin jäsen ja olen saanut todella positiivisen kuvan kyseisen yhdistyksen toiminnasta ja projekteista. Vasemmalla oleva ilves on taas puolestaan Ähtärissä vuonna 1994 syntynyt kummi-ilvekseni Kisu. (Klikkaamalla isompi kuva.) |
Korkeasaaren ystävät ry
Korkeasaaren ystävät ry. on yhdistys, jonka tarkoituksena on tukea eläimiä, niistä tiedottamista ja niiden tutkimista. Korkeasaaren ystävät tukevat tietenkin muitakin eläimiä kuin vain kissaeläimiä. Mutta halutessaan rahaa voi lahjoittaa suoraan haluamalleen eläimelle.
Yhdistyksen tarkoituksena on viedä normaalia eläintarhatoimintaa pidemmälle kuin mihin määrärahat normaalisti antaisivat myöden. Tähän liittyy esimerkiksi erilaisia suojelu- ja valistusprojekteja (sekä suojelutoimintaan liittyvää tutkimustyötä) nimenomaan eläinten alkuperäisillä asuinalueilla.
Korkeasaaren ystävien toimintaa voi tukea kahdella tavalla. Voit joko liittyä jäseneksi (60 euroa vuodessa) tai lahjoittaa suoraan haluamasi summan jollekin eläimelle. Lisätietoa tästä saat Korkeasaaren ystävien kotisivulta.
Lahjoituksia käytetään eläinten hyväksi portaittain. Eli kun tietylle eläimelle kertyy tarpeeksi rahaa, rahat käytetään kyseisen eläimen hyväksi, mutta sitä ennen rahat voivat olla 'lainassa' muiden eläinten suojeluprojekteissa. Hyvä näin, sillä tällä tavoin lahjoitusrahat eivät vain makaa tyhjän panttina odottamassa että rahaa saadaan tarpeeksi, mutta loppujen lopuksi rahat päätyvät kuitenkin juuri sen eläimen hyväksi, jolle rahat lahjoitettiin.
(Valitettavasti minun on tähän vielä lisättävä että Korkeasaaren Ystävien tiedotustoiminta, vastaaminen heille lähetettyihin viesteihin ja esimerkiksi kunniakirjojen saanti on tosin takerrellut todella pahasti. Tai näin ainakin vuosina 1999-2000. Liekö ollut vain alkukankeutta nuorelle yhdistykselle, ehkä nykyisin asiat sujuvat luistavammin. Mikäli sinulla on kokemusta Korkeasaaren ystävien toiminnasta, mailaa ja kerro minullekin.)
WWF
Hyvä kohde rahalahjoituksille on myös kaikkien tuntema Maailman luonnon säätiö, WWF. Jos haluat lahjoittaa rahaa WWF:n kautta, kannattaa lukea tarkemmat ohjeet suoraan heidän omalta kotisivultaan. Jos lahjoitat rahaa, niin muista mainita mille eläimelle olet rahaa lahjoittamassa.
Takaisin "Kissalaakso"-sivulle| www.tiikoni.net/kissalaakso/uhanalaisuus/ | Guestbook | Copyright © Pasi Laaksonen |